Valmennukset

MUUTOKSEN JOHTAJA

Mahdollista muutos yhteisössäsi johtamalla muutosta itsessäsi

Työelämän muutostahti ei osoita rauhoittumisen merkkejä. Päinvastoin, väitetään että elämme eksponentiaalisia aikoja. Saman aikaan pienenkin uudistuksen läpi saaminen työyhteisössä voi olla haaste. Strategian ja rakenteiden uudistaminen eivät muuta mitään ilman muutosta yhteisön tavoissa toimia.  

Muutoksen johtaminen edellyttää syvällistä muutosta myös johtajassa. Uskomustemme puhkaiseminen ei onnistu sisältä päin. Totuttu tapa tulkita, reagoida ja toimia istuu syvässä sittenkin, kun olemme tunnistaneet kasvun paikat.

Kaipaatko apua ajattelu- ja toimintatapojesi uudistamiseen onnistuaksesi muutoksen johtamisessa omassa organisaatiossasi? Ota yhteyttä, kerromme lisää valmennuksestamme.

Ota yhteyttä

UUDEN AJAN ESIMIES

Vaikuttava esimiestyö on ihmisen kohtaamisen taitamista

Uuden ajan esimies antaa tukea ja tilaa. Työelämän muutos vaatii pois oppimista tiukasta kontrollista ja ohjauksesta, sillä parasta arvoa syntyy itseohjautuvasti tuotetuilla ratkaisuilla.

Hyvä johtajuus edellyttää kykyä ymmärtää, miten erilaiset ihmiset ajattelevat, tuntevat, toimivat ja motivoituvat. Ymmärtääkseen muita on ymmärrettävä itseään. 

Omien voimavarojen haltuunotto ja sisäinen johtajuus ovat kivijalka, joka luo edellytykset esimiehenä kasvamiseen.

Kaivataanko yhteisönne esimiestyöskentelyyn vaikuttavuutta ja uusiutumista? Ota yhteyttä, kerromme tarkemmin esimiesvalmennuksestamme. 

Ota yhteyttä

PARASTA ARVOA TUOTTAVA TIIMI

Huipputiimi nousee aidosti tasolle joka on enemmän kuin osiensa summa
03

Tiimissä viisaus tiivistyy ja asiantuntijuus jalostuu. Uutta ja ennennäkemätöntä syntyy ajatusten vaihdon risteyksissä. Nämä tavoitteet luovat perustaa tiimien olemassaololle.

Huonosti toimiessaan tiimin tulos on kuitenkin kompromissi, jonka paras arvo on laiha sopu. Vuoromonologit eivät synnytä mitään.

Tiimi on olemassa, jotta sen jäsenet onnistuisivat synnyttämään toistensa kanssa työstäen jotakin, joka on enemmän kuin yksilöiden ketju saisi aikaan. Aidosti uutta luova vuoropuhelu perustuu luottamukseen ja yhteiselle asialle omistautumiseen.

Miten tiimistä saadaan aidosti enemmän kuin yksilöiden summa? Mitä ominaisuuksia ja taitoja se edellyttää yksilöiltä, mitä tiimiltä yhdessä? Miten tiimin suoritus saadaan uudelle tasolle? Kerromme mielellämme.

Ota yhteyttä

VIISAS PÄÄTÖKSENTEKO

Kestävä menestys 360°

Yritysten rooli toimijoina muuttuu. Tulevaisuuden menestyjiä ovat yhteisöt, jotka tuottavat arvoa paitsi itselleen, omistajilleen ja asiakkailleen, myös laajemmin ympäröivälle yhteiskunnalle.

Vastuullinen toiminta on vahva vetovoimatekijä, se kantaa pitkälle. Miten tuottaa yksilön, tiimin ja yhteisön tasolla päätöksiä, jotka huomioivat paitsi oman, myös kokonaisuuden parhaan? Miten maksimoida toiminnan hyvät jäljet? 

Kestävä menestys 360° -valmennus auttaa yhteisösi löytämään vastaukset kysymyksiin.

Ota yhteyttä
Johtajuus

ITSENSÄ JOHTAMINEN

Mielen käytön mestariksi

Tuottaaksemme parasta arvoa meidän on osattava johtaa mieltämme. Rutiinit ja vanhat ladut tuovat toimintaamme tehokkuutta ja taloudellisuutta, mutta eivät auta kun haltuun on otettava uutta. Pystymme rakentamaan aivoihimme uusia polkuja, mutta se vaatii tietoiseksi tulemista ajattelumme vääristymistä ja kapeikoista.

Fokus, läsnäolo ja mielen boottaminen ovat taitoja, jotka avaavat ajattelumme uudelle. Aivojemme kivikautiset hälytyshärjestelmät on kytkettävä pois päältä, jotta rohkenemme ottaa askeleita tutkimattomille alueille.

Autamme sinua tulemaan tietoiseksi ajattelusi jumeista, parantamaan mielen käytön laatua ja tunnistamaan vaaran merkit, joita kohti kannattaa mennä.

Ota yhteyttä

SINUN TEEMASI

Räätälöity yksilö-, tiimi- tai yhteisövalmennus

Mihin sinä, tiimisi tai yhteisösi kaipaa apua?

Lähtökohtamme ja tavoitteemme on auttaa syvälliseen muutokseen, joka muuttaa yksilön, tiimin  tai koko yhteisön kokemusta itsestään ja mahdollisuuksistaan.

Tulokset näkyvät kasvaneena inhimillisenä hyvinvointina, potentiaalina ja suorituskykynä, sekä parempaa arvoa tuottavana toimintana.

Kutsu meidät kylään. Jutellaan, analysoidaan tilannetta, paikannetaan yhdessä kehittämiskohteet ja tehdään suunnitelma.

Ota yhteyttä

Yhteydenotto

Tule mukaan valmennukseen tai suunnitellaan sinulle räätälöity ohjelma.

Valitse alta sinua kiinnostava teema, tai kerro miten voimme auttaa. Otamme yhteyttä! 

Olen kiinnostunut seuraavista valmennusohjelmista:

Liity nyt

Tule mukaan Human League -yhteisöön! Polkaisemme toimintamme käyntiin Human League Huddle -tilaisuuksilla, joihin saat kutsun ensimmäisten joukossa. Human League Huddle on matalan kynnyksen speed coaching -konsepti, jossa pääset kokemaan coaching-prosessin vaikuttavuutta osallistujia yhdistävän kehitystavoitteen ympärillä.

Jätä tietosi alle, saat kutsun Human League Huddleen!







X
STILL NOT SURE WHAT TO DO?
We are glad that you preferred to contact us. Please fill our short form and one of our friendly team members will contact you back.
Form is not available. Please visit our contact page.
X
Liity nyt

Tule mukaan Human League -yhteisöön! Polkaisemme toimintamme käyntiin Human League Huddle -tilaisuuksilla, joihin saat kutsun ensimmäisten joukossa. Human League Huddle on matalan kynnyksen speed coaching -konsepti, jossa pääset kokemaan coaching-prosessin vaikuttavuutta osallistujia yhdistävän kehitystavoitteen ympärillä.

Jätä tietosi alle, saat kutsun Human League Huddleen!







X